sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Taakkasiirtymät

 
 
Istuin perjantai iltapäivän Pohjois-Suomen psykoterapiayhdistyksen koulutuksessa Yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta -suljetut yhteisöt, taakkasiirtymät.
 
Kuuntelin psykoanalyytikko Pirkko Siltalan luentoa Taakkasiirtymät, harmikseni missasin luennon alkuosan ja hyppäsin matkaan kesken luennon.
 
Pirkko Siltala on psykologian ja kirjallisuuden lisensiaatti, psykoanalyytikko, lasten psykoterapeutti ja perheterapeutti.
 
Googlaamalla selvitin itselleni tarkemmin taakkasiirtymän määritelmän: taakkasiirtymä (transfer) on tietoista tai tiedostamatonta vastuun ja taakkojen siirtymistä tai siirtämistä yhteisöstä, perheestä, työporukoista jne. yhdelle ihmiselle, hänen persoonallisuuden eri puolien tai ruumiin elinten vastuulle.
 
 
 
 
Siltala luennoi taakkasiirtymistä kolmesta näkökulmasta, joista jokaisesta referoin oleelliset kohdat omien nopeasti tehtyjen muistiinpanojeni ja muistini varassa:
 
1. Siirtotaakkojen vastaanottaminen psykoterapiassa:
 
Terapia on Siltalan kuvaamana kamppailu sen löytämiseksi, mikä on perusteellisella tavalla eristetty, dissosioitu itsestä. Tällöin taakka ilmenee erilaisina psyykkisinä ja somaattisina oireina. Kun terapiassa syntyy riittävän hyvä vuorovaikutus, itsereflektio eli potilaan itsensä havainnoitsiminen ja tutkiminen mahdollistuu. Tapahtuu tunteensiirto eli transferenssi, jossa potilas tiedostamattaan elää ja ilmentää terapeuttia kohtaan toiveita ja tunneasenteita, jotka kumpuavat menneisyyden tärkeästä ihmissuhteesta (usein suhde vanhempaan). Terapeutin vastatransferenssin eli terapeutin potilasta kohtaan heräämien tunteiden ja asenteiden kautta potilas voi reflektoida, tutkia itseään.  Potilas voi tällöin elää läpi "tallettajan"(=menneisyyden tärkeä ihmissuhde, usein vanhempi) mielenmaisemaa, joka on hänessä tähän saakka asunut. Itsereflektio merkitsee oman itsen ja itsesäätelykyvyn löytymistä. Sen myötä potilas tulee subjektiksi: löytää omat kokemuksensa, tunteensa, ajatuksensa; lakkaa elämästä ja täyttämästä "tallettajan" mielenmaisemaa. Kun potilaalle tulee terapian myötä mahdolliseksi antaa merkityksiä omille ja muiden kokemuksille, taakkasiirtymän valta voi murentua. Subjektiksi tuleminen merkitsee sitä, että potilas ei enää ole "tallettajan" objekti, uhri. Potilastapauksen kautta Siltala kuvasi , kuinka potilaan  tervehtyminen terapian/psykoanalyysin aikana merkitsee sitä, että potilas lakkaa toimimasta "tallettajan" traumaattisen muiston "säiliönä", jolloin on tehtävä valinta siitä, parantuako itse vai jäädäkö tallettajan säiliöksi pelastaen tämän elämälle. Säiliönä olemisesta luopuminen merkitsee tällöin oman elämän pelastamista, mikä taas merkitsee tallettajan "tuhoa". Valintaan siis liittyy paljon piilotajuista syyllisyyttä ja ristiriitaa, mikä voi ilmetä tervehtymisen vastuksena.
 
2. Ryhmä/yhteisö taakkasiirtymän vastaanottajana:
 
Siltalan  mukaan taakkasiirtymä yhteisössä syntyy, vahvistuu ja jatkuu, kun yhteisön jäsenet pitävät kiinni yksipuolisesta totuudesta, samoin kuin pyrkimys hallita yhteisöä ylhäältä ja ulkoapäin. Yksipuolinen totuus, selittäminen, estää refleksiivistä työskentelyä valmiden totuuksien tuolla puolella. Siltalan mukaan erilaiset äänet sisältävät sellaista kieltä, joka avaa kätkettyjä asioita. Refleksiivisyys on psyykkistä uudelleenjärjestämistä, jolloin muutokselle tulee tilaa. Dialoginen työskentely, jossa jokaisella on oma äänensä ja oikeutensa, paljastaa suhteiden todellisuuden: taakkasiirtymän voima murenee dialogin moninaisuudessa. Ihmisen puhe sijaitsee itsen ja toisen rajalinjoilla; yhteisöllisessä dialogissa projektiot ja projektiiviset identifikaatiot muuttuvat dialogiseksi vastavuoroisuudeksi (sama tapahtuu myös terapiassa). Esimerkkinä Siltala käytti esimerkkinä hoitoyhteisöä taakkasiirtymän vastaanottajana: kuinka paljon hoitoyhteisö joutuu ottamaan vastaan väkivaltaisten potilaiden projektioita, projektiivista identifikaatiota, mikä voi johtaa työntekijöiden välisiin projektioihin ja projektiiviseen identifikaatioon, jotka siis sisältävät väkivaltaa joka potilailta yhteisöön tullutta. Työntekijöistä voi tätä kautta tulla väkivallan tekijöitä toisilleen. Nämä negatiiviset tunteet liikkuvat yhteisössä henkilöiden välillä tuotaen sympatioita ja antipatioita työyhteisön jäsenten välillä, ja siksi näiden asioiden tiedostaminen ja työstäminen yhteisöllisesti työnohjauksessa on tärkeää.
 
3. Kirjallisuus taakkasiirtymän vastaanottajana:
 
Siltalan mukaan kirjallisuus on kansakunnan muisti, joka paljastaa perustavaa olemassaolostamme. Kaunokirjallisuus ei ole selittämistä, sillä se voi paljastaa suhteiden todellisuuden, on luonnostaan moniäänistä, vie vieraisiin näkökulmiin kuin että vain vahvistaisi omia, kuljettaa muualle. Kun kirjailija kohtaa lukijan, he syntyvät yhdessä: voi syntyä toivo ja ihmetys, voi löytyä kätkeytymättömyys, joka on totuuden ydin. Taide siis avaa uusia mahdollisuuksia olla subjekti. Taiteessa tietoisuuden ja piilotajunnan jännitteessä salainen tulee näkyväksi, taiteen symbolit kuten sanat, kantavat mukanaan kätkettyä, salaista, mikä on lähtöisin piilotajunnasta. Kirjailija on kirjoittaessaan samojen asioiden äärellä kuin ihminen psykoterapiassaan. Henkilökohtaisesta tragiikasta syntyy taiteen anonyymi puhtaus, ja lukijalle tuntematon osoittautuukin tutuksi. Siltala siteerasi mm. Thomas Mannia, Orhan Pamukia, Bo Carpelania, Eeva-Liisa Mannerta, Günther Grassia ja Marcel Proustia, nämä tähän ylös myöhempää tutkiskelua varten, lukuideaksi.
 
Siltala nosti esiin Marcel Proustin teoksen Kadonnutta aikaa etsimässä tematiikkaa: kuinka menneisyys tulee saada näkyväksi, kuinka kuvatuilla hetkillä on aina perspektiivi, kuinka tärkeä on saada aika näkyviin ihmisessä ja tapahtumassa tässä ja nyt. Sama pätee psykoterapiassa, jossa yksilön historian todellisuus on  aina läsnä.
 
 
 
 
Siltalan luento antoi paljon pohdinnan aiheita, oli tunteita liikuttava, ja keskustelu polveili Karjalan evakoista huutolaislapsiin, pakolaisiin, juutalaisiin, Apartheidiin...aloin itse pohtia Andreï Makinen kirjallisuutta siirtotaakkojen vastaanottajana, uusi mielenkiintoinen näkökulma hänen teksteihinsä.
 
 
 
 
Jäin miettimään myös Siltalan tiivistyksiä: "kätkeytymättömyys on totuuden olemusta" ja "vain tiedostamaton on aitoa, todellista moni muukin", ja kuinka edellisistä johtoajatuksista käsin voivat luutuneet rajat murtua, taakkasiirtymät murentua. Siltalan mukaan "muistojen sillat" synnyttävät kärsimystä, mutta ne juuri mahdollistavat eheytymisen. Unohtaa ei saa, ellei ole työstänyt vaikeita muistojaan ensin.
 
 
***
 
Projektio= omien torjuttujen mielensisältöjen tiedostamaton sijoittaminen toiseen ihmiseen tai muuhun itsen ulkopuolella olevaan kohteeseen
Projektiivinen identifikaatio= projisoija aiheuttaa käyttäytymisellään projektionsa kohteessa sellaisia tunnetiloja joita hän kohteeseensa projisoi
 
Lukuvinkki: Pirkko Siltala: Psyoanalyyttisiä esseitä (Prometheus)

2 kommenttia:

  1. Olenkin ihmetellyt, miten paljon tuntemissani miehissä on sellaisia, jotka kuin katsovat elämäänsä kuin sivustakatsoja ja ovat kuin objekti omassa elämässään. Järkyttävää. Eivät toisin sanoen ota vastuuta omasta elämästään ja siihen liittyvistä päätöksistä. On aivan eri asia se, että ihminen epätäydellisyydessään joutuu toimittuaan jollain tavalla l. parhaalla taidollaan ja mahdollisuuksiensa mukaan tyytymään tehtyyn, lopputulokseen. Perfektionistihan ei koskaan ole tyytyväinen tekemäänsä ja jopa tekeminen estyy tuon piirteen vuoksi: en minä kumminkaan osaa (tehdä omien armottomien vaatimustensa mukaan). Keskeinen asia mielenterveyden tukemisessa ja oman elämänsä hallitsemisessa.

    VastaaPoista
  2. Hyvää tavaraa. Menestyneen miljoonayrityksen omistajan poikana olen perfektionisti, aiemmin mikään ei riittänyt. Sitten nykyään pihistellään ja kerjätään kipua itselle mikä luo vahvuutta. Kaiken keskellä halu olla irti menneisyyden työvaatimusten rankkuudesta koska omatunto soi vrt. 2. Maailmansodan jälkeiseen sukupolveen joka rikkoo vapautta ja tekee estyneeksi (perinteinen suomalainen hissukka joka oireilee fibron kanssa vaikka on peitettyä aggressiota myös, ns. asiat joista kukaan ei puhu nimetään taudilla). Työllistyminen traumojen kanssa vaatii paljon mutta niin myös eläköityminen nuorena. Vaikea päättää ja ylipäätään missä piiloaggressiivinen pärjää?

    VastaaPoista